½ -lehti on valtakunnallinen taidelehti. Lehti toimii yhtenä täydentävänä osana kuvataidekirjoituksen kentällä, ja sen tarkoitus on luoda paremmin kattava kuva kuvataiteen kirjosta.

Paperin palat ovat hyönteisiä ympärilläni – JOCKUM NORDSTRÖM

Kuva: Jockum Nordström työhuoneellaan.

Mikko Kallio haastatteli ruotsalaista kuvataiteilijaa Jockum Nordströmiä kollaasin ja piirtämisen prosessista Tukholmassa kesällä 2016.

Every Cabin Needs A Fireplace, 2001, kollaasi, vesiväri, guassi ja lyijykynä, 66x74 cm

Every Cabin Needs A Fireplace, 2001, kollaasi, vesiväri, guassi ja lyijykynä, 66×74 cm.

Jockum Nordströmin piirustusten, kollaasien ja veistosten maailma on koomisen melankolinen kavalkadi, jossa eri aikakaudet, maisemat ja hahmot yhdistyvät absurdiksi tarinaksi. Kuvissa on usein simultaanisia tilanteita ja tapahtumia eri mittakaavoissa. Suurten voikukanlehtien vieressä puuhaavat pienet hahmot, jotka viittilöivät käsillään. Toisessa kuvassa osalla hahmoista ei ole lainkaan housuja. Eleganttien, herkkien ja joskus lapsenomaisten figuurien kansoittamissa teoksissa näkyy huonekaluja, niiden rakennelmia, puita, kerrostaloja ja muuta arkkitehtuuria – sekä lukuisia seksiakteja. Hahmoilla on usein historialliset asut. Teoksissa toistuu eri muodoissa aihe, jossa hahmo kasvattaa tai määrää toista hahmoa. Nordströmin taiteessa on improvisaation tuntua ja yksityiskohtien rikkautta.

Jockum Nordström (s.1963 Tukholma) on Ruotsin kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita, joka on taiteellaan vaikuttanut paljon mm. ruotsalaiseen kuvataiteeseen ja graafiseen suunnitteluun. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa näyttelyissä ympäri maailmaa, ja niitä on museokokoelmissa, kuten esimerkiksi The Museum of Modern Art, New York, Centre Georges Pompidou, Pariisi ja Moderna Museet, Tukholma.

Näin Nordströmin teoksia ensimmäisen kerran vuonna 2005 yksityisnäyttelyssä A Stick in the Wood Moderna Museetissa, Tukholmassa. Vaikutuin erityisesti hänen kollaaseistaan, jotka olivat lämmöllä toteutettuja hämmästyttävän outoja maailmoja. Nordströmin teoksia katsoessani nousi kysymyksiä siitä, miten nämä kollaasit syntyvät. Kesällä 2016 tarjoutui tilaisuus haastatella Nordströmia hänen näyttelyssään Galleri Magnus Karlssonilla Tukholmassa.

Kiinnostuin Nordströmistä myös, koska hahmotan itsekin visuaalista kuvamaailmaani ja hahmoja usein kollaasiajattelun kautta. Halusin taiteilijan näkökulmasta selventää sitä, mitä kaikkea kollaasi oikeastaan on, ja miten se suhteutuu piirtämiseen. Kollaasin ja piirtämisen prosessi, näiden kahden ajattelutavan eroavaisuudet ja niiden lomittuminen ovat Nordströmin taiteen yksi tärkeä ydin. Tämä myös näkyy hänen teoksissaan kirkkaana.

Enemmän kuin tekniikka, kollaasi on ajattelutapa – näkökulma maailmaan. Kollaasin synnyttäminen on asioiden irrottamista, yhdistämistä ja uudelleen rakentamista. Kollaasissa ihmishahmon irrallisuus ympäristöstään korostuu, kun tarkkareunainen hahmo leikkautuu sumeammalle taustalle. Tarkka reuna korostaa erillisyyttä. Hahmon litteys korostuu. Mutta samalla ajatus kolmiulotteisuudesta tulee näkyviin juuri kolmiulotteisuuden poissaolon kautta. Leikattu hahmo on vahvasti kappale, mutta litteä kappale.

Kollaasin rakentuessa sakset ja veitsi piirtävät leikkaavaa viivaa, irrottaen osat toisistaan. Jämäpalat kerrostuvat talteen varastoon kuin muistin kerroksiin, sattumien arkeologisiin kerroksiin. Myöhemmin ne saavat uusia elämiä rakentuessaan uusiksi kuviksi. Myös Nordström on käyttänyt töissään paljon jämäpaloja, joita hän yhdistelee kuin improvisoiva orkesterinjohtaja.

Maailma rakentuu hetkistä, paloista. Pirstaloituneen maailmankuvan fragmenteista ja ylimääräisistä jäänteistä rakentuu uusi kuva. Maisemassa kulkeva ihminen tai eläin on ympäristöstään erillinen olio. Kollaasi yhdistää ja tallentaa olion hetkiä ja kohtaamisia toisten olioiden kanssa. Nordströmin taiteessa näistä hetkistä rakentuu erikoislaatuisia tarinoita.

Meaningless Strength, 2009, vesiväri, grafiitti ja kollaasi paperille, 105 x 72 cm.

Meaningless Strength, 2009, vesiväri, grafiitti ja kollaasi paperille, 105 x 72 cm.

 

Jockum Nordströmin haastattelu

 

Ajan kerrokset piirtyvät kollaasiksi

 

Yksityiskohta teoksesta The Poem, 2015, vesiväri, grafiitti, liitu ja kollaasi paperille, 99x190 cm.

Yksityiskohta teoksesta The Poem, 2015, vesiväri, grafiitti, liitu ja kollaasi paperille, 99×190 cm.

 

 

MK: Katsotaan ensin näitä neljää kollaasia näyttelyssäsi. Oletko tehnyt näitä rinnakkain?

JN: Kyllä, teen monia teoksia rinnakkain. Näiden tekeminen on kestänyt kauan, ehkä puoli vuotta.

MK: Kuinka aloitat kollaasin tekemisen?

JN: Työ on aluksi abstraktia leikkiä. Työskentelen värien, muotojen ja eri paperien kanssa eri tavoin. Sitten alan tekemään yhdistelmiä, kuten läpikuultavan ja paksun paperin yhdistelmiä. Ne voivat muodostaa jotakin yhdessä. Alussa ei ole hahmoja, vaan teen kuvioiden yhdistelmiä ja saatan sen jälkeen poistaa asioita.

MK: Nämä tasaisemmat maalatut alueet ovat läheltä katsottaessa täynnä paperin yksityiskohtia. Ne eivät tunnu tyhjiltä, vaan niissä tapahtuu paljon.

JN: On hyvin tärkeää minulle, että pinta on elossa myös läheltä katsottaessa; että työssä näkyy miten se on maalattu ja leikattu ja on herkkyys, joka liitty yksityiskohtiin. Alussa, 15-20 vuotta sitten, minulle oli tärkeämpää tehdä liimaukset tarkkaan. Eri tavalla kuin nyt.

MK: Miten hahmot ilmaantuvat kuviin?

JN: Hahmot tulevat sommittelun jälkeen, minulla on niitä siinä vaiheessa paljon valmiina. Pidän paljon siitä, että minulla on runsaasti materiaalia. Saatan tehdä pelkästään hahmoja kaksi kuukautta. En piirrä, vaan leikkaan hahmon suoraan paperista. Sen jälken alan maalaamaan niitä. Tästä viikkojen kuluttua piirrän päälle lyijykynällä. Kun minulla on runsaasti leikattuja hahmoja, alan tekemään sommittelua. Ennen tätä en vielä tiedä, minkä kokoinen teoksesta tulee. Myös jopa tyhjät tilat ovat tärkeitä. Töissäni on paljon hahmoja työskentelyn aikana, mutta sitten poistan niitä. Näissä valmiissa töissä näkyy vain jäävuoren huippu pidemmän prosessin jälkeen.

MK: Hahmo ei usein ole kokonaan kiinni paperissa, vaan osin irrallaan. Se tulee ulos paperista ja on kolmiulotteinen. Ne ovat litteitä ja kolmiulotteisia yhtä aikaa…

JN: Tällaiselta se näyttää myös aina, kun työskentelen lattialla. Jos liimaan hahmon kokonaan kiinni paperiin, tuhoan jotakin, kun paperit yhdistyvät kokonaan. On myös tärkeää, miten reunan työstää. Pidän erilaisista papereista, pehmeästä ja kovasta paperista.

 

Ex.(the former), 2015, vesiväri, grafiitti, liitu ja kollaasi paperille, 104x256 cm.

Ex.(the former), 2015, vesiväri, grafiitti, liitu ja kollaasi paperille, 104×256 cm.

 

 

MK: Tässä teoksessa taustana on neljän erilaisen ja -värisen paperiarkin sommitelma. Kuinka sait idean tämän sommitelman rakentamisen?

JN: Neljä vuotta sitten aloin tekemään teoksia niin, että niissä olisi tekstiilin tai kankaan tuntua.
Olin hyvin kiinnostunut japanilaisesta kansantaiteesta ja esimerkiksi kimonoista, japanilaisista 500 vuotta vanhoista piirroksista ja teekupeista. Olin kiinnostunut tunnelmasta, joka niissä on. Halusin tehdä näitä omalla tavallani, mutta paperille. Tässä teoksessa on kuin kaksi auki olevan kirjan aukeamaa. Tähän liittyy myös se, että työskentelen aina lattialla, ja sommitelma on minulle silloin kirjan aukeaman kaltainen. Tanskassa ja Gotlannissa on vanhoja kirkkoja joissa on tuhat vuotta vanhoja maalauksia, tarinoita Jeesuksesta. Näissä töissä olen tehnyt omaa kertomustani.

MK: Nämä eivät ole kertomuksia perinteisessä mielessä vaan ne ovat hyvin vapaita muodoltaan.

JN: Kyllä. Kun työskentelen, niin yhdistelen mielessäni monia asioita historiasta ja taiteesta. Kun tein näitä kollaaseja, olin hyvin kiinnostunut Ernst Ludwig Kirchneristä. Tutustuin hänen töihinsä 20-vuotiaana, ja nyt palasin teoksiin uudelleen. Katsoja ei huomaa sitä kuvistani, mutta omassa elämässäni ajattelin Kirchneriä. Hän oli liekki ja lähde päässäni kun tein näitä. Jokin pieni kohta muistuttaa saksalaista ekspressionismia; tykkään yhdistellä näitä eri asioihin. Minulle on hyvin tärkeää että lopuksi teoksessa on olemassa eräänlainen tarina, joka itselle tuntuu hyvältä. Mutta alussa ei ole tarinaa.

 

 Yksityiskohta teoksesta The Storm, 2015, vesiväri, grafiitti, liitu ja kollaasi paperille, 104x251 cm.

Yksityiskohta teoksesta The Storm, 2015, vesiväri, grafiitti, liitu ja kollaasi paperille, 104×251 cm.

 

 

Paperin leikkaaminen on piirtämistä

MK: Oletko maalannut ennen kollaasiaikaa?

JN: Maalasin aikaisemmin, mutta lopetin sen ihottuman takia ja aloin piirtämään. Kaipasin kuitenkin maalaamista paljon, ja aloin maalaamaan vesiväreillä. Mutta vesivärityöt olivat liian pieniä, halusin tehdä suurempia sommitelmia. Maalasin pieniä maalauksia, leikkasin hahmot ja yhdistelin näistä suurempia töitä.

MK: Minusta hahmojen asennot ovat vahvoja juuri leikkamisen takia. Jos ne olisivat maalattuja niin asennot eivät olisi yhtä ilmaisuvoimaisia.

JN: Kyllä, leikkaaminen on minulle kuin piirtämistä. Se on kuin leikkaisin viivaa saksilla. Leikkaaminen on leikillistä. Kun löydän oman rytmin, ajan ja tavan piirtää näin, se on leikillinen tapahtuma. Ja on helppo tehdä muutoksia. Voin irrottaa hahmon pään jos en pidä siitä. Tai jos en pidä jostakin hahmosta, käännän sen ympäri. Näin se voi jatkua.

MK: Siis jotkut hahmot on maalattu myös toiselta puolelta?

JN: Aivan, monet niistä. Tämä hahmo on tehty saksalaiselle paperille, josta pidän paljon, koska se kestää kumittamista ja liottamista. Jos ei pidä väristä mutta muoto on hyvä, sen voi liottaa vedessä ja maalata uudelleen.

MK: Tai kun käännät paperin ympäri, kuten tässä olet maalannut taustapuolelle? Voi aavistaa, mitä paperin toisella puolella on.

JN: Aivan, tässä voi nähdä vesivärin veden tuntuman, jota toiselta puolelta ei voi nähdä. Pidän tästä paljon. Toinen tuntuu kovemmalta ja toinen taas pehmeämmältä, koska se on taustapuolelta maalattu ja väri on tullut läpi.

MK: Kertositko jotakin näistä hahmojen vaatetuksista?

JN: Olen halunnut ottaa asioita eri aikakausilta ja sekoittaa niitä keskenään. Näitä hahmoja tehdessäni katsoin klassikkoja, esimerkiksi tämä kaveri on Jack Londonilta. Tuossa on ideaali toimistotila 60-luvulta. Tai ehkä tässä on isäni työskenelemässä, mutta hahmo on 1700-luvulta.

MK: Tämä hevonen on osittain kuvan ulkopuolella ja toinen hahmo taas johdattaa kuvan toiseen osioon…

JN: Kyllä, minulle on aina kiinnostavaa ajatella kuvaa niin että sen maailma jatkuu kuvan ulkopuolelle ylös ja muihinkin suuntiin. Ja näin se on työhuoneellanikin. Haluan jatkuvuuden tunteen, kuin paperin palat olisivat hyönteisiä tai jotakin ympärilläni.

 

The Coachman, 2002, kollaasi, vesiväri, guassi ja grafiitti, 97x97 cm.

The Coachman, 2002, kollaasi, vesiväri, guassi ja grafiitti, 97×97 cm.

 

 

Kollaasin pala on rummun lyönti

MK: Aikaisemmissa töissäsi olet koostanut taustoja paloista.

JN: Kyllä, ne oli tehty ylijäämämateriaaleista kuten kirjeistä ja piirustuksista joita oli työhuoneellani. Mutta kaikki on käsin tehtyä, en ole leikannut pajoja esimerkiksi kirjan sivuista. Ensin minulla oli vaalea tausta mutta se oli minulle tylsä, halusin tehdä taustan kiinnostavammmaksi. Se alkoi näin, ja se oli minulle hyvin kiinnostavaa, kuin rummun rytmi. Näen kuvan usein ääninä.

Mk: Kuunteletko myös musiikkia työhuoneellasi?

JN: Kuuntelen musiikkia joka päivä, joskus myös työskennellessäni. Päivän alussa minulla on aina musiikkia. Nykyään kuuntelen vain vinyylejä, koska pidän siitä että siihen liittyy käsin tehtäviä asioita kuten levyn kääntäminen. Saatan kuunnella samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen kyllästymiseen asti, jonka jälkeen hiljaisuus on hyvä.

MK: Vinyylissä on kivaa kun kuuluu rahinoita. Neula on vähän niin kuin kynä.

JN: Juuri niin, ja joskus neula juuttuu paikoilleen. Kerran kuuntelin viisi tuntia urkumusiikkilevyn paikoilleen juuttunutta ääntä!

Mk: Ja se oli meditatiivista?

JN: Se oli täydellistä!

Kun tein näitä vanhempia teoksia, ajattelin mattojen kutomista. Se liittyi myös huoneisiin ja arkkitehtuuriin. Lisäsin sitten vasta hahmoja, ja se oli aina viimeinen asia. Tein ensin suuria pintoja ja sitten puita jne. tässä oli ensin isoja taloja. Tässä istui ensin hahmo tuolissa.

MK: Kollaasissa on tunne ajan kerrostumista. Ne voi vaistota työssä, vaikka ei tietäisi prosessista mitään.

JN: Juuri niin, ja näin voi olla joissakin hyvissä maalauksissakin. Mutta kollaasia katsoessa tuntee prosessin.

MK: Kun katsoo vanhempia ja näitä töitä rinnakkain, huomaa muutoksen. Niissä on sama maailma mutta näihin on tullut esimerkiksi lisää värejä.

JN: Tietenkin värit ovat minulle hyvin tärkeitä nykyään, se on muuttunut. Ja kontrasti ei ole niin kova nykyään, se oli ennen suurempi. Mutta näitä asioita ei voi kontrolloida, muutokset vain tapahtuvat.

 

Kollaasi kasvaa piirtämisestä

MK: Kun teet kollaasia, teetkö lyijykynäpiirustuksia sen rinnalla vai teetkö piirroksia eri ajanjaksoina?

JN: Eri ajanjaksoina. Kun maalasin, piirsin iltaisin ja maalasin päivänvalossa. Pidän erillään piirtämisen ja leikkaamisen. Kyse on myös logistiikasta. On hyvä tunne kun piirtää, ja silloin haluan tehdä yhden piirroksen lisää.

MK: Etkö halua alkaa leikkaamaan lyijykynäpiiroksia kollaseiksi?

JN: En. Piirtäminen on vähän enemmän yksityistä, enemmän sisällä. Tietenkin myös kollaasi on sisältä tulevaa, mutta se on enemmän asioiden järjestelyä, sommitelman katsomista. Piirtäminen on toinen juttu.

MK: Kollaasi on fyysisempää kuin piirtäminen.

JN: Kyllä se on fyysisempää, ja sen tekeminen kestää paljon kauemmin. Se on pitkä prosessi ja se voi olla frustroivaa. Se voi olla hauskaa ja kiinnostavaa. Piirtäminen on enemmän yksi juttu. Kaipaan aina piirtämistä ja piirtäminen on näiden kollaasien juuri. Piirtäminen on enemmän kuin soittaisi yhtä instrumenttia ja kollaasi on toisenlaista.

MK: Kuin säveltämistä?

JN: Kyllä, tai nuottien lukemista. Mutta joskus kun leikkaan, se voi tuntua piirtämiseltä. Myös joskus maalaaminen voi tuntua piirtämiseltä.

 

 Concert for violin, 2016, lyijykynä paperille, 39x47 cm.

Concert for violin, 2016, lyijykynä paperille, 39×47 cm.

 

Piirtäminen on hiljaista vapautta

MK: Tässä piirroksessa on neljä orkesterin johtajaa ja jokaisella on allaan oma viulisti.

JN: Mutta jokaisella on oma tikku, myös viulisteilla!

MK: Tässä on kiinnostavia yksityiskohtia, kuten tuossa, tikku ja takin helma muodostaa kolmion. Jotkin yksityiskohdat kuten kädet, ovat tosi kiinnostavia. Tässä on kuin ylimääräinen sormi, jota soittaja pitää kourassaan.

JN: Niin! Minulle ovat tärkeitä nämä yksityiskohdat, kuten kädet ja kasvot. Yritän pelkistää piirroksia, mutta on erilaisia yksityiskohtia. Olin hyvin tyytyväinen, kun sain tämän valmiiksi.

MK: Kertoisitko vähän lisää työn syntymisestä?

JN: Tein nämä muusikot järjestyksessä vasemmalta ylhäältä alkaen. Alusta saakka halusin tehdä kahdeksan orkesterinjohtajaa. Mutta sitten huomasin, että olisi paljon kiinnostavampaa jos osa olisi soittajia. Jokainen on täysin samassa soittoasennossa, mutta ne eivät ole välttämättä samassa ajassa; välissä voi olla 20 vuotta. Teoksissani on kyse yhteiskunnasta ja kasvattamisesta, kuinka esimerkiksi lapset tai koirat kasvatetaan; istu, mene, tee.. on paljon tätä. En välttämättä aina tehdessäni tiedä tätä mutta valmiista teoksista näkee sen, roolit ja yhteiskunnan.

F. B. A. free but alone, 2016, lyijykynä paperille, 35x37 cm.

F. B. A. free but alone, 2016, lyijykynä paperille, 35×37 cm.

 

 

 

MK: Piirtämisen mielentila on erityinen.. kuinka miellät piirtämisen omassa työskentelyssäsi?

JN: Piirtäminen lähellä aivoja, ja vain käsi on välissä. Piirtäessä on tosi tärkeää että toisaalta menee itsensä ulkopuolelle, ja myös itsensä sisään. Se on hyvin yksityistä, ja piirtäessä kukaan ei saa häiritä; en ajattele syömistä, puhelinta, en mitään. Ainoastaan jatkan piirtämistä. Se on vähän niin kuin uni, vaikka olen täysin hereillä. Kasvoin perheessä, jossa oli neljä lasta ja asuimme pienessä asunnossa. Kaikki piirsimme. Huoneemme oli aina myös leikkipaikka, mutta piirtäessä sain tilaisuuden olla yksin. Jaoimme huoneen, ja kun joku istui piirtämässä, kukaan ei häirinnyt.

MK: Piirtämiseen liittyy vapaus?

JN: Kyllä, juuri niin. Ja se on hiljaista, eri asia kuin leikkiminen. Kun piirrän, kukaan ei häiritse.

Se on hiljaista vapautta. Luulen että se on vieläkin minulle näin.

 

 

The Dog and the Letter, 2016, lyijykynä paperille, 37x49 cm.

The Dog and the Letter, 2016, lyijykynä paperille, 37×49 cm.

 

 

MK: Tämä teos on merkillinen. Alan pohtia että mitä tässä oikein tapahtuu, ja miksi tuo nainen leijuu käytävällä!

JN: Hän lentää! Siinä on minä, Karin (Mamma Andersson) ja koira. Kaikki on tyhjää ja kirja on luettu. Minulle tässä näyttelyssä olevat työt, kuten tämä, kertovat siitä kun olin nuorempi ja asuin Tukholmassa. Portaat näyttivät tältä ja se oli vanha talo jossa ei ollut hissiä.

Tässä toisessa teoksessa kun piirsin peilioven muotoja, päätin muuttaa sitä niin että ne olisi huonommin tai jotekin eri lailla piirretty. Silloin päässäni tapahtui jotakin, ja kuvasta tuli paljon kiinnostavampi.

MK: Nämä hahmot ovat aina erilaisa, eri hahmoja on joka kuvassa?

JN: Kyllä, en voi sanoa että tämä olisi sama mies.. kaikki nämä piirrokset ovat kaikki tehty tammi- ja huhtikuun välillä. Piirsin joka päivä.

MK: Teetkö yhden piirroksen kerrallaan valmiiiksi?

JN: Näin se menee, mutta joskus huomaan, että tämä ei ole niin hyvä, joten jatkan. Usein piilotan työt itseltäni paperiarkilla ja käyn kurkkimassa niitä.

MK: Eli se on tavallaan salainen paikka, missä piirrokset ovat..?

JN: Kyllä. Välillä ne ovat noloja, jopa näyttelyssä olevat teokset. Joskus ne katsovat minua enemmän kuin minä niitä.

 

Mikko Kallio

Kirjoittaja on tamperelainen kuvataiteilija.

Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on tukenut haastattelun tekemistä.

http://www.gallerimagnuskarlsson.com/artists/jockum-nordstr%C3%B6m

http://www.davidzwirner.com/artists/jockum-nordstrom/

Mikko Kallion aiemmin kirjoittamat artikkelit piirtämisestä ja kollaasista:

Ellen Gallagherin haastattelu: Paperi on ääretön meri.

Chloe Piene: Piirtäjän hyppy

Sivustoa ovat tukeneet

SKR  OKM PKR

Sivuston rakennus ja ylläpito

VR